Tuesday, May 1, 2007

Mökki kesäkuntoon ja wappua, sitä wappua

Viimein innostuin kirjoittelemaan lisää tähän aloitettuun blogiin. Jes - tähän blogiin saa laitettua kerralla, monta kuvaa, joten tämä helpottaa asiaa. Lauantaina 28.4.07 mentiin laittamaan mökkiä kesäkuntoon. Kuten kuvasta näkyy, järvi oli auki - sitä se on ollut jo miltei kuukaudenpäivät. Lueskeltiin mökkipäiväkirjaa samalta ajalta viimevuonna ja kävi ilmi, että järvi oli wappuna vielä jäässä. Jonkinlaista ilmastonmuutosta lienee havaittavissa. Maaliskuussa kun kaikki lumet sulivat pois ja oli todella ihania ja aurinkoisia päiviä. Sitä luuli, että kevät se sieltä pilkottaa, mutta mitä vielä. Lauantaina tuuli oli kova ja lämpöä vaivaiset +10 astetta. Vaikka uskalsimme saunomaan, niin varvas sanoi laiturin päässä veteen kosketettuaan, että järveen ei ole menemistä - ainakaan vielä. En osaa sanoa veden lämpötilaa, sillä tätsykkä oli jättänyt lämpömittarin vielä toistaiseksi kaupunkiin. Mutta muuten oli aivan ihanaa rapsutella pihaa ja puuhailla ulkohommissa. Kipeäksihän siitä tuli, kun ei ollut harrastanut ruumiillista liikuntaa koko talvena, mutta kyllä sen kesti, kun palkkiona oli sauna ja mukava olo illalla.

Sunnuntaina me visiteerattiin Taipalsaaren ja Suomenniemen luonnossa pikkuisen, mutta siitä kerron toisessa kirjoitelmassa. Kerron vain sen verran, että illalla, kun ajelimme takaisin alkoikin sataa räntää, ja kunnolla...
Wappu - se suuri suomalainen työnjuhla... Wapun aatonaamulla kun heräsimme, maata peitti kauniisti valkoisena kiiltelevä 5 cm hanki, JES - wappua parhaimmillaan. Sen siliän tien kariutui ajatukset uudelleen mökille lähdöstä. No eihän se haitannut, sillä olihan supermarkettiinkin mentävä. Naapurin hehtaarihalliin ei kuitenkaan ollut mitään asiaa, sillä siellä oli autojono miltei meidän tien risteykseen saakka. Ajelimme sitten toiseen, ei niin täyteen hehtaarihalliin. Sieltä sitten löytyikin kaikki tarvittava ja tarpeeton. Olut oli yllättäen tarjouksessa ja otimme sitä sitten heti monta boksia matkaan. Koska me ei iletty ostaa sitä kerralla enemmän, mentiin kauppaan lounaan jälkeen uudelleen ja ostettiin lisää. Siitä sitä on hyvä kesällä juhlia...
Haalarikansaan en törmännyt wapun aikaan, vaikka kuulun tällähetkellä itsekin kyseisen kansanjoukon edustajiin. Katsoimme kuitenkin parhaimmaksi olla menemättä keskustan ryysikseen ja olla tälläkertaa ihan rauhassa.

Itse työnpäivänä, juhlistimme Valpuria kokoontumalla tätsykän luo perinteiseksi käyneeseen peli-iltaan. Kutsumme kokoontumisiamme illoiksi, vaikka usen aloitammekin ne jo iltapäivällä. Koska oli wappu, oli meillä sentään jotain wappuun liittyvääkin - ilmapalloja, vesi sellaisia. Otettiin sitten ulkona matsia, että kenellä kestää pallot ehjinä kauiten, kun niitä heitellään. Kuvasta voi päätellä, että mitä meikäläiselle tapahtui ;-) Hauskaa kuitenkin oli ja kaikki pallot saatiin rikki. HIH. Loppuillasta pelattiin rummikubia ja antoipa tätsykkä siipalle maistiaisiksi oikeaa simaakin, itsekun olin unohtanut moisen perinteen tältä vuodelta kokonaan.
Nyt tarttee lopetella, sillä eiköhän tässä ole jatketta tähän blogiin jo vaikka kuinka. Kerron myöhemmin muista asioista ja päivittelen kuvia lisää myös picasa-albumiin.

No comments: